UUTISIA TILALTA
1.9.2009
Tallissa kaksi paikkaa vapaana täysihoito hevosille, sekä yksi valmennus /opetus paikka. Tulossa syksyn aikana ulkotalli/pihatto, vielä yksi paikka vapaana.
11.8.2009
Prontus starttasi Lieksan nuorten sarjassa. Laukan jälkeen kuudes.
7.8.2009
Aatu Lahdessa voittoon. Uusi ennätys 30.9
23.7.2009
Aatu starttasi Koulvolassa Annan ohjastamana. Molemmille uran avaus voitto, uudella ennätys ajalla 31.4
2.7.2009
Prontus Mikkelissä startissa. Voitto uudella ennätys ajalla 34.6
28.4.2009
Aatu koelähdössä Mikkelissä. Läpi ajalla 35.1
15.4.2009
Huhtikuussa tilalla vieraili hevosten "hammaslääkäri". Tarkoitus olisi järjestää vastaava tilaisuus ensi vuoden alku puolella.

20.4.2008
Nonan valmennus.
6.4.2008
Koko talven ajan on pari kertaa kuussa on treenattu ratsastusta Nona Henttosen opastuksella.

5.4.2008
Koulutuomari Kati Henttinen kävi luennoimassa kouluradan ratsastuksesta, sekä piti viisi valmennustuntia. Päivä oli erittäin antoisa ja mielenkiintoinen. Kevään aikana on tarkoitus järjestää myös toinen valmennus sessio. Lisätietoja voi kysellä Annalta.

28.3.2008
Aatu Lappeessa startissa. Lähtölaukan jälkeen kahdeksas ajalla 1.38.2.
21.3.2008
Pitkäperjantai kului rattoisasti autossa istuen. Riina muutti Sulkavalle, Kestikievarin tilalle Lerkkanan morsiammeksi. Tilalle haimme puoliveritamman Little My:n eli "Myyskän".
2.3.2008
Aatu Kouvolassa startissa. Hienon keulajuoksun jälkeen laukkasi satametriä ennen maalia hylkäykseen, kytätessään takana tulevia kavereita.
10.2.2008
Aatu Mikkelissä. Lähtölaukan jälkeen vaisu esitys, maalissa kymmenes.
6.1.2008
Aatu jälleen Jyväskylässä startissa. Tällä kertaa lähtölaukan jälkeen neljäs.
23.12.2007
Aatu startissa Jyväskylässä. Kotiin tuomisina hienosti toinen sija uudella ennätyksellä 1.38.0.
14.12.2007
Aatu startissa Joensuussa. Taas hylky liioista laukoista.
30.11.2007
Aatu Lappeesssa startissa. Polle kuudes.
16.11.2007
Aatu Kuopiossa startissa. Osallistuja määrä harvalukuisempi ja tuloksena toinen sija ajalla 1.40.5
2.11.2007
Aatu Joensuussa ensimmäisessä startissa. Tuloksena hll. Kavereitta harjoittelu kostautui, kun pää vispasi vimmatusti hiekan lentäessä naamalle.
28.9.2007
Aatu kunnostautui viimein juoksemalla koelähdön aikaan 1.42.8. Läpi meni heti ensi yrityksellä!
20.8.2007
Tamma Vekkeriina muutti tilalle.
11.8.2007
Puustin Johto eli ”Jokke” muutti tilalle.
17.-21.7.2007
Anna ja Arttu John Mooren kurssilla Imatralla.

1.7.2007
Lirkitta on myyty ja muuttaa uuteen kotiinsa.
18.6.2007
Tilalla järjestettiin istunnan teemapäivä. Ohjaajana toimi Nona Henttonen. Kuusi innokasta pääsi harjoittelemaan istunnan saloja.
Kurssilla käytettiin monipuolisesti mm. klassisen ratsastuksen, CR ja opetuskinesiologian harjoituksia istunnan parantamiseksi. Harjoitusten oli tarkoitus lisätä tasapainoa, koordinaatiota ja kehotietoisuutta. Tavoitteena oli mukautuva ja vakaa istunta, jolloin kevyt apujen käyttö on helpompaa ratsastustyylistä riippumatta. Teemapäivään kuului teoriaa ja valmistavaa kehotyöskentelyä fysiopallolla sekä harjoittelua ratsain joko liinassa juoksutettuna tai vapaasti ratsastaen.

17.6.2007
Pitkäaikaisin asiakkaamme Violet muutti uuteen paikkaan. Tilan väki
toivottaa Violetille menestystä jatkossa.
11.6.2007
Lirkitta Jyväskylässä. Tuloksena hlo sijalta 6 ajalla 35.4
9.6.2007
Niilo kotiin laitumelle kaverin kanssa telmimään.
3.6.2007
Tilalle saapui kaksi uutta asukasta. Tammat Viirimus kotoisammin ”Lissu” sekä Queen Bella eli ”Bella”. Molemmat pääsivät tammalaumaan ja saman tien laitumelle.

2.6.2007
Lirkitta Kuopiossa. Ennätys parani jälleen parilla sekunnilla. Sijoitus jälleen 5. ja aika 36.0
26.-27.5.2007
Anna kasvattajapäivillä esittämässä varsoja.
21.5.2007
Michelle Matzline saapui tilalle kuntoutukseen.
13.5.2007
Ansa on kuntoutunut hyvin ja palaa takaisin omistajansa luokse.

10.5.2007
Lirkitta Kouvolassa. Tamma paransi ennätystään, joka on nyt 38.1 ja
sijoittui viidenneksi.
1.5.2007
Niilo palasi noin kuukaudeksi hoitoon.

26.4.2007
Lirkitta avasi kautensa Mikkelissä, tuloksena hpl.
13.4.2007
Harjoitusradalle saatiin lisää hiekkaa. Nyt kelpaa taas päästellä.
16.2.2007
Tällä hetkellä talli on täynnä.
15.2.2007
Pearls Inheritance, ”Ansa” saapui tilalle kuntoutukseen. Ohjelmassa hierontaa ja ratsastusta.

21.1.2007
Niilo palasi kotiin, kun ajo hommat sujuivat.
20.1.2007
Tilalle muuttaa uusi poni ”Santtu”.
10.1.2007
Pahimmista pakkasista selvittiin. Talli säilyi plussalla eivätkä vesiputket jäätyneet. Hevosten taholta tuli pientä protestia, kun sisällä joutui seisomaan normaalia enemmän. Ulkoilu aika lyheni normaalista 10-12 tunnista 6-8 tuntiin.
9.1.2007
Lirkitta joutuu harmillisesti sairas tauolle. Juuri kun homma alkoi sujua…
28.12.2006
Lirkitta Kouvolassa. Juolsunkulku ei suosi alkuunkaan vaikka lähtö onnistuu hyvin ja hevonen on hyvä. Tuloksena kymmenes sija.
26.12.2006
Paluu arkeen koittaa nopeasti. Tapanin ratsastus sujuu valmennusten merkeissä.
25.12.2006
Hevoset viettävät ansaittua vapaata. Päivä sujuu ulkona heiniä rouskutellen.
24.12.2006
Tunnelmia joulumaastosta.

19.12.2006
Ristai, kotoisammin ”Risto”, on myyty. Risto jatkaa ratsuksi opiskelua uusien omistajiensa kanssa tilalla.

10.12.2006
Lirkitta Jyväskylässä. Tamma suoriutui tehtävästä kunnialla ollen kolmas ajalla 1.39.3. Samalla syntyi uusi ennätys.
9.12.2006
Anna valmistui virallisesti homeopaatiksi.
3.12.2006
Uusi asukas ”Dino” saapui tilalle. Dino on rodultaan connemara.
21.11.2006
Ristai saapui tilalle ratsu koulutukseen ja samalla myyntiin.

19.11.2006
Lirkitan harjoitukset alkaa tuottaa tulosta. Koelähtö Lappeessa helposti läpi ajalla 1.41.0, jäisestä radasta huolimatta. Paluumatkalla haimme Niilo-Salaman eli ”Niilon” ajo-opetukseen.
5.11.2006
Ensilumi on saapunut. Sitä tulikin kerralla kunnolla. Arttu ja Prontus töissä tavisissa tunnelmissa.

2.10.2006
Yksi täysihoitopaikka vapaana. Kysele myös ajo-opetus paikkaa ravi- tai ratsuvarsallesi.
19.9.2006
Prontus on palannut pikkuhiljaa hommiin kesäloman jälkeen. Ajo hommat onnistuvat kuin vanhalta tekijältä.
2.9.2006
Lirkitta Hannolanpellossa paikallisraveissa. Jälleen hpl. Jäämme harjoittelemaan radalla porukassa juoksemista ilman paniikkia.
21.8.2006
Lirkitta Lappeessa startissa. Tuloksena hpl, heti lähtöön. Kilpailutilanne aiheuttaa vielä paniikin jolloin juokseminen ei onnistu.
10.8.2006
Punainen Irlanninsetteri uros, Frinan Smile A While ”Milo”, saapui viihdyttämään meitä. Tästä ilopilleristä ei taida vahdiksi olla?

8.8.2006
Seribella palasi kotiin. Omistajat jatkavat kunnon kohotusta kun perusasiat ovat hanskassa.
13.7.2006
Arttu on lomailun ohessa totutellut uudestaan ratsastajaan selässään. Homma alkaa jo toimia. Pikkuhiljaa päästänee tositoimiin. Kuvia tulossa myöhemmin, kun joku ehtii kuvaamaan.
11.7.2006
Tamma Seribella tuli kuukaudeksi ratsukouluun. Tarkoituksena oppia ratsastuksen perusteita.
15.6.2006
Tamma Vilman Kukka tuli tilalle kuntoutettavaksi ja ratsastettavaksi. Takaosan lihaksistoon kaivataan lisää liikkuvuutta.

15.6.2006
Istuntatunnit ovat pyörähtäneet käyntiin.
12.6.2006
Violet Hannolanpellossa näyttelyssä. Tuloksena hienosti toinen palkinto.
4.6.2006
Tilalla on viisi luovutusikäistä kissanpentua. Kissat etsivät rakastavia koteja. Kaikki kissat ovat sisäsiistejä ja madotettuja. Tästä loistavia myyräkissoja!
1.6.2006
Tilalla on kaksi vapaata karsinapaikkaa täysihoitohevosille sekä 15.6 alkaen kaksi vapaata laidunpaikkaa tammoille tai ruunille. Myös yksi kuntoutettava/koulutettava on mahdollisuus ottaa.
Koulutus on mahdollista myös laitumelta käsin hintaan 400€/kk, sis.alv 22% Tarkemmat tiedot talli ja koulutus sivuilla.
27.5.2006
Hevoset pääsivät päiviksi laitumelle. Mahat kasvavat hyvää vauhtia säännöllisestä liikunnasta huolimatta!

22.5.2006
Tilalle saapui uusi hevonen. Annan uusi ostos on pv ruuna Arc-En-Ciel s. -01.
"Arttu" kaipaa opastusta ratsun hommissa, selkään nousu on muodostunut ylitsepääsemättömäksi esteeksi uralla etenemiselle. Mielenkiinnolla seuraamme ruunan edesottamuksia tulevaisuudessa.

6.5.2006
Riina on ottanut tilan monitoimiratsun viran. Tänään kärsivällisyyttä punnittiin kahden polttariporukan voimin. Aikaisemmin mamma on treenannut koulukiemuroita omalla kentällä sekä toiminut talutusratsuna perheen pienimmille.

5.5.2006
Topi (Brave Top) palasi kotiinsa. Sekä omistaja, että valmentajat ovat tyytyväisiä lopputulokseen. Aikaisemmin kiukkuisesta ja maailman laiskimmasta ruunasta tuli virtaa täynnä oleva ravihevonen.
5.3.2006
Tilalle muutti kaksi uutta hevosta. r. Brave Top tuli kahdeksi kuukaudeksi teho kuntoutukseen ja valmennukseen, lihakset kun on tupanneet jumittumaan. t. Lirkitta muutti myös kuntoutukseen ja valmennukseen, herkästi stressaantuva tamma kaipaa lihashuollon lisäksi myös psyykkistä kuntoutusta.
28.2.2006
Pahimmista pakkasista selvittiin kunnialla. Talli pysyi hyvin sulana kun tammat ja pojat ulkoilivat vuorotellen.
Prontus on aloittanut harjoitukset tulevaa ammattiaan varten. Ajo hommat luonnistuvat jo kuin vanhalta tekijältä.

6.1.2006
Ensimmäinen vuokralainen saapui talliin. Lv-tamma Multi Violet s. -04

4.1.2006
Kuhmitsan Tilalla on vapaita talli- ja koulutuspaikkoja.
16.12.2005
Hevoset muuttavat viikonlopun aikana kotiin. Tilan sivut viimeistä silausta vaille valmiit.
|